Ruusunlehtikylpy ystävien kera

Eilen oli viimeinen kaksoismyrkytys ja sen kunniaksi prinssi Tuomas tuli noutamaan oikein avomersulla. Tarkoitus oli pukeutua tyyliin Thelma ja Louise, huivi päähän ja aurinkolasit. Mutta eihän  tämä syyskuun sää  oikein suosinut ja niinpä päässä onkin huopahattu ja mieleeni tuli lähinnä Juhani Palmu tuosta kuvasta. Mahtavasti on nuo leukaperät levinneet kesän aikana, liikkumattomuus ja kortisoni lienevät syynä.

Kotiuduttuani sitten illan päälle menin kyläilemää ja sain kutsun kylpyyn. Tiltu oli raahannut selkä vääränä kuumaa vettä kylpyammeeseen puutarhaan ja siellä sitten lilluttiin ja saatiin Ninnikin kaveriksi. Ruusunlehtiä ja tuikkuja seurana. Ja päälle saunaan. Toivottavasti kyläläisiä oli liikkeellä, kun hilpastiin pihan poikki vaatteitta.

Elokuu on markkinakuu

Jotenkin fiksusti olivat osanneet nuo hoidot järjestää niin, että tokenin monille markkinopille vanhalla varastolla pääosin kuitenkin. Putki alkoi Isostakyröstä, jossa ihmisiä liikkui perjantai-iltapäivän sateesta huolimatta. Ja me kun suklaamiehen kanssa jo pohdittiin, että kannattaako tuota ollenkaan jäädä myymään. Tässä kuva suklaatehtailijasta. http://www.sjl.fi/web/pdf/2010/201039_ke/sjl29p40.pdf  Itse tykkään enemmän heidän toffeestaan, ei tartu hampaisiin. Harmi, että pääsi loppumaan ennen kuin ehdin ostaa kotiin varastoon. Toisaalta hyvä, kun pitäisi vähän vahtia painoa, kun ei pääse lenkille.  Tässä kuvakavalkaadi http://www.1700-lmarkkinat.net/fi/kuvia.html . Isoonkyröön on niin helppo mennä myymään, kun siellä on valmiit kojut ja keittoakin tuodaan syötäväksi kojulle asti. Kiitos järjestäjille.


Seuraava koetus olikin Hämeenlinnan keskiaikaiset jossa vierähti 3 päivää sedän luona yöpyen. Kojunaapureina olivat nauravaiset Lettumaakarit, jotka paistoivat nokkoslettuja, nam. Niitä syömällä(kö?) sain hb:n nousemaan 5 pykälällä viikossa. Heidän ravintolansa Kuusi oli ihan kojuni takana.



Ja toisella puolella oli puhelias Janika?, mutta mistään ei löydy tähän hätään linkkiä, nimeä, tms kun olen hukannut käyntikortin. Auttakaa, jos pystytte. 


Viikonloppu oli täynnä tapahtumia, Silmänruokaakin oli tarjolla, harmi vaan että oli sen verran viileätä, ettei nuoria miehiä kiltit päällä ilman paitaa ollut enempää liikkeellä. Upeita keskiaikaisia pukuja oli todella paljon.

Hämeenlinnan jälkeisellä viikolla vedin henkeä ja kävin keskiviikkona myrkyllä. Viikonlopulla olisi pitänyt jaksaa bändiharjoituksiin, mutta huonolla menestyksellä. Koju saatiin kuitenkin Muikkumarkkinoille pystyyn ja keikkakin vedettiin. Tässä teille makupalaa; Wonderful tonight ja Rannalla vihreän joen.

http://www.youtube.com/watch?v=KZqImmGKWVY

Illalla soitettin sitten Parilassa, ja kun keikka pääsi alkamaan puoli 11 niin siinähän kävi niinkuin pelkäsin. Ainoa kunnon lamppu oli rekan toisessa päässä, enkä nähnyt sointumerkkejä kunnolla. Kyllä siellä ilosesti meni C:t ja G:t sekasin. Onneksi kaverit soitti paremmin kuin minä. Mutta tulta päin vaan.

 Muikkumarkkinalauantai on aina ollut kesän loppu. Tänä vuonna niin erilaisen kesän. Tuntuu kuin kesää ei olisi ollutkaan. Parhaimmat helteet osuivat  niille viikoille, jolloin jouduin makaamaan sisällä. Yhtään kertaa en uinut enkä kertaakaan ottanut aurinkoa. Kyllä etelän matka tekisi terää. Täytyy puhutella lääkäriä tästä asiasta kun seuraavan kerran tavataan.

Mainos

Tässä vaiheessa on pakko tarttua toimeen ja alkaa mainostamaan. Matkalla Isonkyrön 1700-luvun markkinoille tuli nälkä ja kuljettaja ilmoitti, että tietää Lapualla paikan, jossa saa todella hyvää ruokaa. No, ruokahan on aina ollut heikkouteni, joten kurvasimme kaupungin keskustaan.  Sieltä löytyi leipomo ja kahvila, joka tarjosi kotiruokaa ja todella edullisesti. keitto, salaatti, kahvi ja pulla 6,50e. Ja se keitto oli hyvää, koska jopa minä maistoin sen erilaiseksi kuin pitkään aikaan. Jälkiruokakahvin lisukkeeksi oli listalla pullaa, mutta sen tilalle oli mahdollista ottaa myöskin juustokakkua. Minun suuhuni se kakkupala ei maistunut, koska maistoin siinä erityisesti kanelin, mutta se pulla oli todella hyvää. Koostumus oli ihanan pehmeä, ei liian kuiva siis täydellinen. Ja vaikka se oli rasvassa keitetty (kyseessä oli pulla, joka tunnetaan meillä päin nimellä herkkumunkki), ei siitä jäänyt  ikävää rasvakerrosta kitalakeen eikä sormiin; siis ammattitaidolla tehty.

 Leipomon nimi on siis Hyväskä, johon pääsette tutustumaan seuraavasta linkistä. http://www.xn--hyvsk-irac.fi/. Minä ainakin menen uudelleenkin.

Kun makuaisti huononee

Olen aina kuvitellut, että vaikka ruoka ei maistu, niin kyllä sitä voi syödä. Vaan niin sitä taas opetetaan ihmistä kantapään kautta. Nykyään ruokalistani voisi olla vaikka tämä: lastulevyä, pahvia, sahajauhoja.... Mitään niistä en ole maistanut, mutta voisin kuvitella miltä maistuu. Onneksi kukaan ei ole ehdotellut mitään gourmet-ravintolaa, se olisi  aivan hukkaan heitettyä rahaa. Kun syöminen on sama kuin tankkaus, niin nautinto on kaukana. Tämä taas aiheuttaa sen, että syö vähemmän ja niin on sitten kierre valmis. Maha  täyttyy aina vain vähemmällä ruokamäärällä ja tietenkin tärkeitä ravintoaineita tulee vähemmän. Onneksi olen niin hyvässä kunnossa, että pystyn vielä syömään, vaikka ei se mukavaa olekaan. Maanantaina on taas verikoepäivä ja siellä punnitaan kuinka on saanut itseänsä tankattua. Jos veriarvot ovat huonot, niin sitten ei hoideta. Siispä nokkosta kaivamaan pakasteesta. Ps. Eilen todettiin etäpesäkkeen pienentyneen huomattavasti, hoidot jatkuvat. Jess.

Neljäs myrkky ja siitä eteenpäin

Männä viikolla keskiviikkona makasin Kokkolassa tipan päässä ja kulutin aikaa lukemalla. Minulla oli mukana Lars Keplerin Tulitodistaja. Oli muuten sellainen kirja, että pitäisi lukea yhdeltä istumalta kaikki lähes 600 s .Eikä voi väittää, että arvaisi etukäteen mitä tapahtuu.

Marja haki minua katsomaan alakerran neurologisella olevan eläkeläisrouva. Puheeseen ei sairauskohtaus ollut vaikuttanut ja touhuakin oli entiseen malliin. Puhe kääntyi tietenkin tukkaani, siis siihen olemattomaan. "Näin sinut kerran siellä kentän reunalla, tuo on hyvä, anna olla noin". Että tällaisiakin mielipiteitä vanhemman sukupolven edustajilta, yleensä mielipide on tyyliin, eikö sillä ole peruukkia.

Torstaina ja  perjantaina pystyin vielä vähän ompelemaan ja keräämään vattuja. Tein villatunikoita, joita oli tarkoitus tehdä eri värisiä, mutta tuohon yhteen väriin jäi hommat tältä erää. Surettaa, mutta ei auta.

Viikonloppua kohti olo sitten huononi perinteiseen malliin ja sunnuntaiaamu oli kuin railakkaan juhlaillan jälkeen. Kun päätä käänsi vähänkään, niin huone pyöri ympärillä, sydämen lyönnit moukaroi otsaa ja piti jo pyytää pesuvatia viereen. Pimennetty kamari oli kerrassaan mainio paikka. Ajattelin kaikkia niitä, jotka olivat vapaaehtoisesti tuohon tilaan päätyneet lauantai-illan huuman  jäljiltä: hulluja kaikki tyynni. Ajattelin myös niitä kaikkia, jotka sairastavat alkoholismia; miten raskasta on elämä, jos tietää mitä on tulossa ja silti on pakko ottaa.

Nyt ollaan taas siinä vaiheessa, että pahin on takana. Kävin Oulussa proteesin hakemassa, ja kuvittelin tekeväni yöreissulla askarteluita ja soppailevani tarvikkeita. Katin kontit!. jaksoin juuri ja juuri kiivetä Ellin poksiin neljänteen kerrokseen ja lopun aikaa makoilin. No kannoinpahan tavaroita ainakin edestakaisin. Luulen, että osasyynä tuohon voimattomuuteen on pätkittäiset yöunet ja liian vähän ravintoa.

Tämäkin päivä taitaa mennä harakoille. Katsotaan miltä iltapäivällä alkaa tuntua.

Ps. Noitatohtori antoi vinkin, pukamaan auttaa raaka peruna. Testataan.

Pellavaa, villaa ja sekalaisia sattumia

Edellenen viikko olikin sitten oikein touhukas. Alkuviikon ompelin pellavaa ja värjäilin urakalla pahan päivän varalle. Lauantaiksi menin Jaakonpäivien markkinoille Pietarsaareen. Aurinko porotti koko päivän ja minusta tuli oikea mustanaamio; naama ruskea ja päälaki ja takaraivo valkoiset, vaikka kyllä yritin olla välillä ilman huiviakin. Oli muuten hyvää harjoitusta ruotsin kielessä. Välillä joutui hakemaan sanoja, kun niin harvoin joutuu sitä käyttämään.


Maanataiaamuna sitten piti viedä mies Viitasaarelle kaverin autolle. Eetu tunnetusti tekee ennen kuin ajattelee ja siinä vaiheessa, kun olin siirtynyt kuskin paikalle ja olin lähdössä kotiin, niin auton avaimia ei löytynyt mistään. Vaikka kiljuin ja huidoin parkkipaikalla, ukot ajoivat menemään pois. Sitten soittamaan perään, mutta puhelin perinteisesti äänettömällä. Sitten numerotiedustelusta kyselemään kaverin numeroa. No sain vihdoin tiedon perille ja avain palautettiin minulle. Onneksi eivät ehtineet ihan Jyväskylään asti.

Tilasin villakangasta tunikoita varten ja kun ne tulivat, niin määrät eivät tietenkään olleet sitä mitä olin halunnut ja oranssi oli aivan liian kirkasta. Nyt sitten värjään sitä sopivamman väriseksi, toivottavasti onnistuu. Leikkelin eilisen illan niitä valmiiksi, jotta pääsisin ompelemaan taas kun kunto sallii.

Tuo hersetiinin aiheuttama kihelmöinti jaloissa jatkuu ja tuntuu kuin se kiipeäisi välillä ylemmäksi, Täytyy tänään kysyä, mitä viisaammat osaavat sanoa asiasta. Tänään on siis myrkkypäivä, toivottavasti kaikki menee hyvin. Marja lähtee kuskiksi ja Elli muuten vain mukaan kaupunkiin. Minulla on niille lista tavaroista, joita hommata sillä välin kun olen tipan päässä.

Värjäystä ja vattuja

Eilinen päivä se kului taas käsitöiden parissa. Värjäilin pellavaa (keltaista, vihreää, sinistä) ja kun sää oli mitä mainioin, siirsin verstaan iltapäiväksi terassille ja kokosin siellä puolitekosia korviksia.Sammakkokin jossain kurnutti ja ihmettelin, mistä sekin oli löytänyt tarpeeksi viileän paikan. Ehkä se oli sama sammakko, joka edelliskesänä halusi nukkumaan Ellin kanssa samalle tyynylle takkahuoneen lattialle. Pakkohan sen on olla prinssi. Harmi, ettei Elli pussannut sitä silloin, niin ois päässyt siitäkin vaivasta ja minä olisin joku prinssin anoppi, mikähän sen arvonimi olisi?

 Alkuillasta menin vielä keräämään vattuja, kun se onnistuu minultakin, kun ei tarvitse olla pää alaspäin koko aikaa. Taidan tehdä vattuhilloa, se on niin hyvää.

Pellavapyykkiä

Olen taas tointunut työntekoon ja ompelukone on surissut vähän joka välissä, jotta olisi aikaa makoilla sitten kun on sen aika. Eilen värjäilin anillineja ja turkooseja pellavahursteja. Kumpikaan ei ole minun värini, mutta syötävän pirteitä. Tänään olisi sitten vuorossa punainen, saa nähdä saanko haluamani sävyn; yleensä en.

Eilen kävin mustikassa. Ajelin polkupyörällä puolen kilometriä (alkoi jo hengästyttää) ja sitten pusikkoon. Saaliina oli reilu litra. Minulla on taktiikkana tuo "puhtaana käteen" eli käsin poimien ja roskat pois saman tien. Vauhti ei ole päätä huimaava, mutta mikäs kiire minulla. Tulin siihen tulokseen, että olen varmaan ollut entisessö elämässäni jonkun Juan Valdesin vaimo Kolumbialaisella kahvitilalla, niin mukavaa tuo käsin poiminta on. Liittyy varmaan tähän käsillä tekemisen pakkoon yleensäkin.

Illalla sitten Tiltu pelmahti paikalle ja toi lisää siivottuja mustikoita, nyt riittää jo pakkaseenkin asti. Sitä paitsi olen saanut ämpärillisen mansikoita ja linttejä. Ja Katja on tuonut leivonnaisia ja juhannuksena jääkaappiin oli ilmestynyt täytekakku (Niina). Eikä unohdeta mansikkarahkaa (Marja S.) Ihmiset muistavat minua ja olen syvästi kiitollinen siitä, että saan asua tällaisten ihmisten keskellä. Pienen paikkakunnan etuja.

Tämän päivän puuro

Tänä aamuna aamupuuron aika oli jo viiden hujakoilla. Kaurapuuron kanssa oli mustikkasoppaa, mansikoita ja mustikoita. Harmi vain, että ruoka ei maistu miltään. Tuntuu kuin pahvia söisi,tai siis kuvittelisin, että pahvi maistuisi suussa aika tylsältä. Erotan kyllä makuja, mutta kaikki makuhuiput ovat hävinneet. Äsken menin ottamaan leipäjuustoa ja ajattelin panna päälle aprikoosihilloa. Avasin hillopurkia, levitin juustolle, haukkasin ja ihmettelin, miksi maistuu silli. No tulin, sitten siihen lopputulokseen, että nyt on loputkin maut menneet sekaisin ja olkoon sitten niin. Syötyäni aloin pakata tavaroita jääkaappiin ja panin hillopurkin kantta kiinni ja silloin haisi tilli. Ei voi olla totta. Sitten aloin haistella purkin kantta ja tulin siihen tulokseen, että jossain välissä on sillipurkin ja hillopurkin kannet vaihtuneet, ja minulla aistit vielä jotenkin kunnossa. Tilli-silli-aprikoosihillo ei muuten ole oikein hääviä.

Sohvailua

Minulle on syntynyt sanavarastoon uusi verbi, sohvailla. Se tarkoittaa sohvalla elämistä ja olemista. Siihen liittyy olennaisena osana asennon vaihto, tyynyjen ja peitteiden kohentelu, kaukosäädinten ja puhelimen  etsintä sohvan uumenista ja jalan heitto selkänojalle. Samoin ruokailu ja juomailu sekä tietokoneen näpyttely, jos löytää sopivan asennon. Samalla seurataan laatuohjelmia televisiosta ja seurustellaan.  Huonona päivänä siihen saattaa liittyä oksentelu, jos sattuu liikaa rehkimään ja nostaa päätään liian vauhdikkaasti. Sohvailu voi olla osa- tai kokopäiväistä ja onneksi se on ollut ainakin vielä ohimenevää. Ja sitten kun mennään parempaa kohti alkaa sohvalle ilmestymään käsityötarvikkeita, kuten neuloja pystyyn. Silloin  kanssaeläjät saavat varoa, kun istuvat, ettei ahterista tarvi kaivaa ulos mitään ylimääräistä. Silloin myös sohvapöytä alkaa näyttää lähtevältä laivalta. Nyt ollaan jo tässä vaiheessa, ihanaa. Eilen sain jo tehtyä muutaman rannekorun.

Aloin tuossa miettiä, mitä kirjoittaisin aluksi ja rupesin täyttämään tuota omaa kohtaani. Mikä kertoo minusta? Onneksi nuo eivät ole vaihtoehtoja, vaan asioita, jotka lyövät läpi koko elämässä tällä hetkellä. En voisi kuvitella elämää ilman käsitöitä, tavalla tai toisella. Perhe on ja pysyy ja vaikuttaa omiin päätöksiini. Ja laajennettuna; koko suku elää kanssani, toisaalta kannan mukanani myös heidän taakkojansa. Sairaus on ja sen kanssa on elettävä ja tällä hetkellä sen ehdoilla mennään. Onneksi lapset ovat jo aikuisia, hui. Ja mausteena kaiken päälle ovat ystävät, pikku-Elsasta tuonne eläkeläisiin. Minusta tuntuu, että ei kenelläkään ole niin hyviä ystäviä kuin minulla.

Uusi yritys

Edellisen blogini kadottua, viuh, jonnekin blogitaivaaseen on tapahtunut paljon. Niinpä ajattelin, että nyt on aika uuden alun.  Olen saanut uuden tietokoneen, joka toimii ja  minulla on kamera käytössä, niin että mikäpä minua enää estäisi. Edelleenkin ajattelin, että kirjoittelen käsitöistä, mutta sekaan mahtuu varmasti kaikenlaista muutakin.